Se tapahtui ensimmäisen kerran, kun aloitin koulun. Ihastuminen. Varsinainen ihastumiskierre, joka on jatkunut surullisen kauan tuottamatta tulosta; kiihkeää, kaikennielevää rakkaussuhdetta unelmien prinssin kanssa - suhdetta, joka kirjoissa ja elokuvissa päättyy sanoin "he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti". Väitättekö, että kuvitelmani olisivat epärealistiset?
Sitä ennen suurin piirtein ainoat miehet, joita elämässäni olin tavannut, olivat isäni ja veljeni. Niinpä taisin ihastua ensimmäiseen poikaan, jonka koulussa näin. Ja häneenkin piti ihastua vain siksi, että kaikki muutkin kuolasivat tämän 8-vuotiaan, karatea harrastavan adoniksen perään. Vasenta kämmenselkääni koristi aina neljä x-kirjainta (kuten kaikilla muillakin tytöillä) kertoen ihastukseni nimen kirjainten lukumäärän. Pojan onneksi koulumme lakkautettiin, ja hän pääsi eroon ainakin osasta koiranpentukatseisia tyttöjä. Minä löysin seuraavat uhrit hyvin pian uudesta koulustani, eikä ihastukseltani välttynyt edes paras ystäväni, joka epäonnekseen sattui olemaan varsin mukava ja komea poika.
Näiden lukuisten lapsellisten ihastusten jälkeen vaihdoin jälleen paikkakuntaa, ja koulua. Kovin moni raukka ei yläasteella selvinnyt joutumatta ihastukseni kohteeksi, lukiosta puhumattakaan. Kaikkein suurin ihastukseni - koko pienen ja säälittävän elämäni aikana - löytyi naapuristani ja vuotta ylemmältä luokalta, kun itse olin vielä kahdeksannella. Klassinen tarina: tyttö vihaa poikaa, poika tykkää tytöstä, tyttö saa tietää ja ihastuu kuolettavan kovasti. Lukuisien välituntituijotteluiden jälkeen...mitään ei tapahtunut. Koskaan. Emme koskaan puhuneet toisillemme, ja lähettämäni oksettavan nolo rakkauskirjeeni toivottavasti hukkui postissa.
Lukiossa jatkoin samaa tappotahtia, vaikka naapurini kaltaista ihanuutta - tupakoivaa kiusaajarenttua - en enää löytänytkään. Lukioaikanani tapahtui kuitenkin muutos. Löysin parhaan ystäväni hyllystä Harlequin-kirjat, mikä oli ehkä pahin virhe elämässäni. Epärealistinen käsitykseni rakkaudesta ja suhteista kohosi aivan uusiin sfääreihin. Niinpä odotan (kotona) tumman, pitkän, komean, uskomattoman seksikkään ja älykkään miehen (varakkaan, tottakai) vievän jalat altani ja todistavan ikuista rakkauttaan minuun. Siitä kirotusta päivästä lähtien, kun katosin Harlekiinien maailmaan, ovat myös ihastukseni kadonneet. Ellei muutamia poikkeuksia oteta huomioon, kuten Mr. Hottista, ja niitä muutamia opiskelupaikkani poikaa ja...
Niin. Nyt olen 21-vuotias koko suvun murheenkryyni, joka ei ole oikeasti seurustellut päivääkään. Koska olen kyllästynyt sukulaisteni jatkuviin kyselyihin sinkkuuteni tilasta, ja omiin valituksiini samasta aiheesta, olen päättänyt tehdä asialle vihdoin jotain. Kuumat deittiseikkailut, here I come!
